maanantai 31. lokakuuta 2016

Ikkunaremonttia omiksi tarpeiksi

Tähän piti tarttua jo viime kesänä. Saatiin yksi ikkuna valmiiksi. Tänä kesänä sitten nämä loput. Ulkoikkunat, tuplat jäävät toki ensi kesään, ettei hommat lopu kesken.

Laskin, että korjattavia ikkunoita on  48kpl kaikenkaikkiaan.
Korjaustarve on ilmeinen!

Ruudun kiinnityksessä oli käytetty vuosien kuluessa erilaisia menetelmiä. Oli tiftilangalla ja kitillä kiinnitettyjä (sekä aluskitillä, että ilman). Jotkut oli kiinnitetty silikonilla ja listoilla. Tai kitillä ja listoilla. Tavallisilla nauloilla ja kitillä oli tämä ruutu kiinnitetty.

Muutamasta ikkunasta uusimme myös kulmahelat. Muuten ainoastaan maalin- ja ruosteenpoisto. Pohjamaalaus Ferrexillä ja kittaus myös helan alle.

Maali poistettiin  kokonaan.

Apuna oli Speedheater, joka ostettiin veikan kanssa puoliksi. Se oli lähes aina veikalla, kun tuli inspiraatio. Ja kun se oli meillä, niin oli muita kiireitä..

Kitti meidän ikkunoista irtosi pelkällä lastalla, kun oli niin kuivaa. Kahdessa ikkunassa piti lämmittää tällä. Toimi todella hyvin!


 Myös ikkunankarmit tarvitsivat huoltoa. Näistä skrapattiin irtonainen maali pois, hiottiin kevyesti ja maalattiin uudelleen.
 Ikkunapellit irroitettiin, skrapattiin ja maalattiin uudelleen.

Karmi putsattiin maalista ainoastaan tuosta alhaalta. Muuten pesu  kidesoodalla ja maalaus.
 Tässä  näkyy ulkopuolisen lisälämmöneristyksen rakennetta.

Alinna on vanha laudoitus, sen päällä eristelevy, koolaus ja uusi pintalauta.
Linnunlaulun ja radion säestyksellä näitä hinkattiin.
Maalina käytettiin RTV:n Fasad pellavaöljymaalia. Sävynä maalarinvalkoinen.

Maalinsävytys ei mennyt ihan putkeen, jonka vuoksi maalaaminen oli yhtä tuskaa. Maalasin ikkunat parhaillaan kolemella eri sävytyksellä, joista kaksi ensimmäistä kuivuttuaan muuttuivat punertaviksi ja lopulta aivan vaaleanpunaruskeiksi.

Lopullinen värisävy on maalilkaupan sedän oma resepti. Sillä tuli kiva harmahtavan valkoinen pinta.

Ikkunoitten kittauksesta tai maalauksesta ei jostain syystä ole yhtään kuvaa. Ehkä se oli sen verran sottaista puuhaa, ettei kameraa halunnut näppeihin samaan aikaan?





Ja tähän vielä kuva valmiista ikkunasta. Missähän kansiossa sekin on..?

ihmettelee remonttipirkkonne
Auli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti